sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Suunnanmuutos ja treenistä nauttimista

Vanha tapani kirjoittaa tätä blogia alkoi tuntua itsestäni liian puisevalta. Tuntui, että toistelen samoja asioita teksteissäni kerrasta toiseen. Siksi siis pitempi tauko. Tauon aikana olen kypsytellyt päätöstä alkaa kirjoittaa harjoituksistani enemmän tunnepuoleen keskittyen. "Enjoyable training" - liikkumisen tulee mielestäni olla juuri sitä, jotta seuraava liikuntakerta toteutuu eikä ihminen jää sohvalle makaamaan.

Eli: uskon edelleen joka kolmas päivä tekniikkaani. Ja yksittäinen harjoitus saa edelleen sisältää vaikkapa vain yhtä lihaskuntoliikettä. Yritän edelleen kokeilla uusia lajeja ja raportoidakin niistä. Mutta motivaatio liikkumiseen tulee tunnepuolelta ja siksipä tekstien tyylilaji tulee hieman muuttumaan. Seuraavassa esimerkkiä uudesta tyylistä ja toissapäivän harjoituksestani.

Uintia maauimalassa syysmyrskyn aikaan

Minulla sattui olemaan toissapäivänä pari tuntia luppoaikaa Turun vierailullani. Kiireinen viikko oli jättänyt niukasti aikaa kunnon kuntoilulle ja ajattelin aluksi mennä salille. Sitten totesin että uintikamat vievät laukussa vähemmän tilaa ja aloin selvittää asiaa. Samppalinnan maauimala keskustan kupeessa tuntui helpoimmalta vaihtoehdolta.

Olen aina ollut sitä mieltä, että mitä hullummalta harjoitus kuulostaa, sitä parempi. Niinpä perjantaille osunut syysmyrsky ei haitannut suunnitelmia. Rankempikaan sade ei uidessa haittaa, koska kastuu kuitenkin. Reippaasti puhaltava tuuli toki teki lyhyestä matkasta pukuhuoneesta altaaseen hieman viileän, mutta ainakaan ei tehnyt mieli jäädä altaan reunalle kokeilemaan varpailla veden lämpötilaa vaan tuli syöksyttyä suoraan uimaan. Vesi kun oli huomattavasti lämpimämpää kuin ilma.

Puoli tuntia uintia, päälle sauna ja sitten pizzalle. Mielestäni erittäin hyvin käytetyt kaksi tuntia. Ja voin kertoa: harjoituksen jälkeen oli "voittajaolo". Harjoitus tuli tehtyä olosuhteista huolimatta, vaikka helpompi vaihtoehto olisi ollut luuhata pari tuntia keskustan kaupoissa ja kahviloissa.


P.S. Maauimalat ainakin Helsingissä ja Turussa näyttäisivät olevan auki vielä tänään. Suosittelen lämpimästi... auringonpaisteesta huolimatta ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti