Heinäkuun lomailun jälkeen on jälleen hiljalleen aika palata arkeen ja säännölliseen kuntoiluun. Myönnän, että lipsuin kesäloman aikana pariin otteeseen joka kolmas päivä suoritettavasta harjoituksesta. Sen sijaan panostin sitäkin enemmän nukkumiseen :)
Mutta tämän viikon maanantaina aloitin jälleen säännöllisen kuntoilun, tällä kertaa pyöräilyn muodossa.
Päivän
harjoitus
Liikkeen kuvaus:
Pyöräily on ehkä kävelyn ohella yksi helpoimmin aloitettavista kuntoilumuodoista. (Siksipä se on myös hyvä laji katkaista loman aikainen laiskottelu.) Uskallan väittää, että lähes jokainen suomalainen omistaa pyörän ja osaa pyöräillä. Pyöräilyllä on myös monia etuja kuntoilumuotona. Suurimmat edut liittyvät siihen, että omaa painoa ei tarvitse suorituksen aikana kannatella, eikä niveliin kohdistu iskuja. Näin ollen pieni ylipainokaan ei ole haitaksi tai aiheuta yhtä suurta terveydellistä riskiä kuin esimerkiksi juoksun kohdalla.
Pyöräilyn tekniikka saattaa tuntua itsestäänselvyydeltä. Osaavathan kaikki polkimia pyörittää. Olen tässä osittain samaa mieltä. Tärkeintä on pyörän selkään hyppääminen ja kuntoilemaan lähteminen. Jossain vaiheessa harrastusta saattaa kuitenkin haluta pyöräilystä hieman enemmän irti ja silloin voi aloittaa tekniikan hienosäädön vaikkapa täältä.
Harjoituksen
sisältö:
Pyöräily on tunnettu hyötyliikuntamuoto ja itsekin tuli tällä kertaa hyödynnettyä pyörälenkki myös muulla tavalla. Suhteellisen kevyen, 50 minuutin pyörälenkin aikana tuli tutustuttua uuteen reittiin, löydettyä monia uudisrakennuksia ja mikä tärkeintä hengitettyä runsaasti raitista ilmaa.
Miltä
tuntui:
Tehon pysyessä matalana, pyöräily tuntui helpolta. Tehon helppo säätely onkin mielestäni yksi pyöräilyn parhaista puolista kuntoilumuotona.
Endorfiiniaste: 5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti