Kesän juhlakausi pyörähti eilen käyntiin omaltakin osalta, joten harjoitteluun käytettävä aika jäi kovin vähäiseksi. Siksipä eilen vuorossa oli pikainen aamutreeni. Kesälomaa ja mahdollisia hellesäitä ajatellen kohteena oli jälleen keskivartalo.
Päivän
harjoitus
Liikkeen kuvaus:
Asetutaan
lattialle istumaan jalat koukussa. Vedetään napaa kohti selkärankaa ja otetaan käsiin levypaino (tai vastaava). Viedään levypainoa puolelta toiselle siten, että se aina lähestulkoon koskee lattiaa toisella puolella ennen kuin se viedään takaisin toiselle puolelle. Itselläni yksi toisto on täynnä sitten, kun lattiaa on koskettu kummallakin puolella.
Harjoituksen
sisältö:
5 x 30 toistoa vajaan minuutin palautuksilla sarjojen välissä. Tällä tavalla tehtynä harjoituksen kesto aika tasan tarkkaan kymmenen minuuttia ja toistoja mukavat 150kpl. Sitten vain aamusuihkuun ja juhlimaan.
Miltä
tuntui:
Itselleni kaikki keskivartaloa kehittävät harjoitukset tulevat tarpeeseen. Ryhdissä kun on jatkuvasti parantamisen varaa. En usko näiden harjoitusten koskaan menevän hukkaan varsinkaan istumatyöläisellä. Harjoitus itsessään oli jälleen kerran suhteellisen helppo tehdä ja päivä lähti samalla käyntiin mukavan energisesti.
Endorfiiniaste: 3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti